Suomalaista jääkiekkoilua kohtasi viikonloppuna shokkiuutinen Colorado Avalanchen kaupattua Mikko Rantasen Carolina Hurricanesille.

Rantanen oli pelannut Coloradossa lähes vuosikymmenen ajan ja voittanut siellä Stanley Cupinkin. Rantanen olisi halunnut jäädä Coloradoon, mutta palkkaintressit eivät Coloradon kanssa kohdanneet.

Suomen maajoukkueen GM Jere Lehtinen oli uutisesta täysin yllättynyt.  

– Yllätti kyllä. Luulen, että suurin osa niistä, jotka ovat katsoneet aamulla uutiset, ovat reagoineet, että oho. Mitäs nyt tapahtuu, Lehtinen jutteli maanantaina Leijona-lounaalla.

Lehtinen ei itse NHL-urallaan 1995-2010 koskaan vaihtanut seuraa. Hänet opittiin tuntemaan Dallas Starsin ikonina. Vastaavanlainen rooli oli Rantasella Coloradossa ja siksi siirto Lehtisen yllättikin.

– Mut henkilökohtaisesti yllätti. Jotenkin tuntui, että hän kuuluu sinne Coloradoon ja on siellä. Mutta kaikki me tiedetään toi toinenkin puoli. Se bisnespuoli. Mielenkiintoinen molemminpuolin joukkueille tulevaisuuteen. Jos Rantasta ajattelee, niin pääsi hyvään paikkaan kyllä, Lehtinen sanoi.

Useampi seura oli Rantasen perässä. Sopimus on Rantasella katkolla kesällä, mutta Lehtinen pitää todennäköisenä, että Rantanen jatkaa Carolinassa tämän kauden jälkeenkin.

– Mielenkiintoista nähdä, mihin sitten päätyy. Kaiken järjen mukaan, ne yrittää kyllä signata sen.

Haastattelu: Otto Palojärvi, Helsinki