Jääkiekon Canada Cup -turnaus järjestettiin viimeisen kerran 1991. Viisi vuotta myöhemmin 1996 pelattiin jälleen NHL:n parhaiden pelaajien turnaus, mutta nyt nimenä oli World Cup.

Mukana oli kahdeksan maata. Turnausta pelattiin myös kahdella mantereella.

Yhdysvallat, Kanada, Venäjä ja Slovakia pelasivat Pohjois-Amerikan lohkossa. Suomi, Ruotsi, Tshekki ja Saksa olivat Euroopan lohkossa.

Suomi lähti parhaiden pelaajien turnaukseen ensi kertaa tilanteesta, jossa sitä ei pidetty heittopussina. Vuoden 1994 olympiapronssi ja MM-hopea sekä 1995 MM-kulta olivat nostaneet Suomen statusta myös pohjoisamerikkalaisten asiantuntijoiden silmissä.

Suomessa elettiin 1995 MM-kullan jälkeen melkoista kiekkohuumaa. Leijonat MM-kultaan luotsannut ruotsalaisvalmentaja Curt Lindström laittoi tv-mainoksissa karjalanpiirakoita uuniin ja rahasti valtavia summia yritysten järjestämissä tilaisuuksissa, joissa kävi toistamassa ”lite bättre” -mantrojaan.

Keväällä 1996 MM-kisoissa Curren kilpeen tuli kuitenkin tahra. Suomi ei yltänyt turnauksessa edes mitalipeleihin.

World Cupissa elo-syyskuussa vahinko piti ottaa takaisin. Mukaan saatiin kaikki muut NHL-kiekkoilijat paitsi Esa Tikkanen, jolla oli ollut loukkaantumisia.

Kaksi ensimmäistä otteluaan Suomi pelasi Helsingin jäähallissa. Harry Harkimon Hartwall-areena valmistui vasta 1997.

Ja alku olikin vakuuttava. Suomi voitti Tshekin 7-3 ja Saksan 8-3. Tosin Tshekin joukkueessa oli isoja ongelmia pelaajien ja valmennusjohdon välillä ja Saksan kansainvälinen taso oli tuolloin laskusuhdanteessa.

Kolmannen ottelunsa Suomi pelasi Tukholmassa Ruotsia vastaan. Siellä Suomi johti 2-0, mutta hävisi ottelun 2-5.

Ruotsi soitti Tre Kronorille maalilauluna “Den Glider In”. Se oli kunnon näpäytys suomalaisille maiden parhaiden joukkueiden oltua vastakkain.

Puolivälieräotteluun Suomi matkusti Ottawaan pelaamaan Venäjää vastaan. Venäjän jääkiekossa oli tuohon aikaan valtaisia ongelmia, mutta World Cupissa maan parhaat suostuivat pelaamaan paitsi Pavel Bure, joka paranteli kolhujaan NHL-kautta varten.

Venäjää edusti jopa Neuvostoliitosta 1989 loikannut Aleksandr Mogilny. Hänen oli spekuloitu edustavan World Cupissa Yhdysvaltoja.

World Cup oli ainoa turnaus, jossa Mogilny edusti Venäjää Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Hänen kielteinen kantansa kotimaahansa muuttui sittemmin 2000-luvulla Putinin tultua valtaan. Nykyisin Mogilny vaikuttaa kotikaupunkinsa Habarovskin KHL-joukkueen Amurin johtajana.

Suomelle Venäjä antoi Ottawassa tukkapöllyä. Venäjä voitti maalein 5-0.

– Turpiin tuli, tiivisti Teppo Numminen ottelun YLE:n haastattelussa.

– Voi olla, tai sitten syy oli se, että me ei pärjätty sille joukkueelle. Olihan vastassa todella kova ryhmä, muisteli Jere Lehtinen jutun kirjoittajan haastattelussa 2016 kysyttäessä matkaväsymyksen vaikutusta Leijonien suoriutumiseen Venäjää vastaan.

Hehkutettu Curt Lindström ei onnistunut World Cupissa. Hän ei laittanut Teemu Selännettä samaan ketjuun Saku Koivun ja Jere Lehtisen kanssa, vaan pisti tämän Juha Ylösen ja Juha Riihijärven ketjukaveriksi.

Suomella oli NHL:n huipputasoon verrattuna sittenkin vielä liian kapea pelaajamateriaali. Lindström ei onnistunut kompensoimaan tilannetta joukkuepelin avulla, kuten esimerkiksi Hannu Aravirta 1998 Naganon olympiakisoissa tai Raimo Summanen 2004 World Cupissa.

World Cupin välierissä Kanada voitti Ruotsin toisella jatkoajalla 3-2 ja Yhdysvallat murskasi Venäjän 5-2. Finaaleissa voiton vei Yhdysvallat, joka hävisi Kanadalle ensimmäisen ottelun jatkoajalla 3-4, mutta voitti kaksi seuraavaa ottelua maalein 5-2.

Kanadalle tappio oli raskas takaisku. Nyt Kanadan oli pakko myöntää jääkiekon pikkuveljensä Yhdysvaltojen nousseen tasaveroiseksi vastustajaksi.

Turnauksen pistepörssin kärkikin tuli Yhdysvalloista. Pörssin ykkönen oli Brett Hull oli tosin syntynyt Kanadassa, mutta edusti Yhdysvaltoja toisin kuin isänsä Bobby.

Otto Palojärvi