Parhaiden pelaajien World Cup-turnaus vuodelta 2004 on suomalaisen jääkiekkohistorian yksi ehdottomista tähtihetkistä.
Suomi sijoittui turnauksessa toiseksi ja osoitti viimeistään silloin olevansa maailman ehdotonta eliittiä. World Cupin lopputulos oli suorastaan hämmentävä turnauksen aikana koetun joukkueen sisäisen dramatiikan takia.
Entisen NHL-kiekkoilijan ja 1995 MM-kultapelaajan Raimo Summasen valmentajaura oli vuosituhannen vaihteessa kovassa nosteessa. ”Raato” valmensi HIFK:n Suomen mestariksi 1998 Erkka Westerlundin apuvalmentajana. Hän eteni siitä Jokereiden päävalmentajaksi ja valmensi Jokerit 2002 seuran toistaiseksi viimeisimpään Suomen mestaruuteen.
Summanen suorastaan hurrattiin Leijonien päävalmentajaksi. Mutta ”romanttisen kuherruskuukauden jälkeen” jälkeen yhteiselosta tulikin traaginen show, joka päättyi surulliseen loppuratkaisuun.
Summasella oli oma tapansa toimia, joka ei miellyttänyt kaikkia. Hän ajautui Jääkiekkoliiton kanssa tukkanuottasille.
Ennen World Cup-turnausta Leijonat oli MM-kisoissa Tshekissä epäonnistunut. Kanada voitti suomalaiset puolivälieräottelussa jatkoajalla.
Siitä turnauksesta Summanen ei kuitenkaan kritiikkiä saanut, vaikka peliesitykset ailahtelivat. Enemmän huomiota sai väittely siitä, pitäisikö Teemu Selänne ottaa joukkueeseen kesken kisojen. Lopulta Selänne ei tullut NHL-velvoitteidensa takia.
Syksyn World Cupiin Summanen valitsi puolustukseen Jere Karalahden, joka ei kuitenkaan saanut osallistumislupaa vetäydyttyään pari vuotta aiemmin NHL:n päihdehoito-ohjelmasta. Karalahden tilalle Summanen valitsi Janne Niinimaan.
Lopulta Niinimaa poistui turnauksesta alkusarjan jälkeen. Hän oli ottanut verbaalisesti yhteen Summasen kanssa, eikä halunnut jatkaa joukkueessa.
Kohu oli valmis. Oli toissijainen juttu, että Suomi oli voittanut alkulohkonsa voitettuaan Helsingissä Tshekin 4-0, Kölnissä Saksan 3-0 ja pelattuaan Helsingissä Ruotsin kanssa tasan 4-4.
Vaikeassa tilanteessa Suomi pelasi Helsingissä puolivälieräottelun Saksaa vastaan. Leijonat voitti kehnosta esityksestään huolimatta 2-1. Saksaa parempi joukkue olisi lähettänyt Suomen todennäköisesti laulukuoroon.
Vain neljä päivää myöhemmin Suomella oli edessään välieräottelu Minnesotan St. Paulissa Yhdysvaltoja vastaan. Aikaeron ja joukkueen sisäisen kohun jälkeen harva uskoi Suomen mahdollisuuksiin.
Doug Weight maalasi Yhdysvallat toisessa erässä johtoon, mutta kolmannessa erässä Suomi kiri ohi Olli Jokisen ja Saku Koivun maaleilla. Leijonat voitti 2-1 edeten finaaliin.
Suomen ehdoton sankari USA-ottelussa oli 2004 uransa huipulla ollut maalivahti Miikka Kiprusoff. Muutamaa kuukautta aiemmin ”Kipper” oli torjunut Calgary Flamesin maalilla Stanley Cupin finaaleissa, joissa Tampa Bay Lightning oli parempi otteluvoitoin 4-3.
Tappio oli Calgaryssa katkera, mutta kaupungissa muistellaan Kiprusoffia yhä lämmöllä. Hänen panoksensa oli ratkaisevassa asemassa, että Calgary eteni niinkin pitkälle.
Loppuottelussa Suomi pelasi Torontossa Kanadaa vastaan. Sekin ottelu oli tiukka. Riku Hahlin ja uransa jopa upeimman maalinsa tehneen Tuomo Ruudun osumilla Suomi nousi kahdesti tasoihin, mutta Shane Doanin maalilla kolmannen erän alussa ratkaisi mestaruuden Kanadalle.
Pienestä oli kiinni. Jälkiviisaana voi arvioida, olisiko Suomi voinut voittaa Kanadan, jos ei olisi joutunut vaihtamaan mannerta kesken turnauksen. Aikaerorasitus lyhyessä turnauksessa voi ratkaista paljonkin.
Jossitella voi siitäkin, että Teemu Selänne kärsi turnauksessa polvivaivasta ja Jere Lehtinen selkävaivasta. NHL-kausi 2004-05 jäi pelaamatta NHL:n työsulun takia ja varmasti pidensi kummankin uraa useammalla vuodella.
Leijonat pelasi yhden historiansa hienoimmista turnauksistaan, mutta syksyllä 2004 huomio keskittyi Suomessa negaatioon. Summasen asema piti ratkaista Jääkiekkoliitossa.
Summanen sai potkut. Ristiriidat hänen ja Jääkiekkoliiton välillä olivat liian syviä.
World Cupista on myöhemmin kuultu kaikenlaisia tarinoita, joissa Summasta on kehuttu ja haukuttu. Urheilulliselta osalta menestystarina oli siinä turnauksessa kuitenkin kiistaton.
Ja sekin oli merkittävä asia, että joukkue pystyi kokoamaan itsensä kaiken kohun keskellä saavuttaen St. Paulissa yhden Suomen jääkiekkohistorian merkittävimmistä voitoista.
Otto Palojärvi