Leijonat vuonna 1995 historialliseen maailmanmestaruuteen luotsannut Curt ”Curre” Lindström oli viime sunnuntaina vakavassa hengenvaarassa.
Lindström kertoo kauhunhetkistään ruotsalaiselle Aftonbladet-lehdelle.
Lindström meni kotonaan vessaan, kun tapahtui jotain täysin odottamatonta.
– Istuin alas, ja yhtäkkiä oksensin mustaa verta. Se tuli ihan varoittamatta. Minulla ei ollut yhtään huono olo tai mitään, Lindström sanoi Aftonbadetille.
Lindströmin mukaan verta levisi joka paikkaan ja hän menetti tajuntansa.
Kulta-Curren pelastukseksi koitui se, että hänen vanhin tyttärensä oli käymässä hänen luonaan.
– Jos tyttäreni ei olisi ollut paikalla, se olisi ollut menoa. Tällä kertaa olin maalikameran kuvassa, Lindström kuvaili.
Pian taas Thaimaahan
Lindström vietti usean päivän tukholmalaisessa Södersjukhuset-sairaalassa.
Kohtauksen syyksi paljastui vatsahaava ja sen aiheuttama sisäinen verenvuoto.
85-vuotiaan mestarivalmentajan kohtaus ei mitä ilmeisimmin liity hänen pitkäaikaissairauteensa.
Lindström sairastaa polyneuropatiaa, joka on parantumaton ja etenevä hermostosairaus.
Viime viikonlopun tapahtumista huolimatta Lindström aikoo taas pian suunnata Thaimaahan, missä hän viettää talvikuukaudet.
– Voin hämmästyttävän hyvin ja olen sinnikäs. Olen toki jo 85-vuotias ja minulla on omat vaivani, mutta pitää nähdä elämän positiiviset puolet. En ole huolissani lähtemisestä. Ja onhan minulla lääkkeet, ikipositiivinen Lindström sanoi.