Stanley Cup-voittaja Anton Lundell pääsi hiljattain Valkoiseen taloon tapaamaan itseään presidenttiä Donald Trumpia.
Suomessa ja muuallakin Trump herättää hyvin vaihtelevia mielipiteitä. Floridan suomalaispelaajia on arvosteltu sosiaalisessa mediassa koko vierailusta.
Lundell sai Trumpista ihmisenä positiivisen vaikutelman.
– Ihan mukavan oloiselta kaverilta vaikutti. Se oli hieno päivä koko joukkueelle vierailla Valkoisessa talossa, Lundell sanoi Supersonin haastattelussa.
Trump myös kehui Lundellin ulkonäköä.
– Se tuli vähän puskista. Aika sanattomaksi veti, Lundell totesi.
Torstaina Lundell pelaa ensimmäisen maaottelunsa lähes neljään vuoteen Suomen kohdatessa 4 Face Off-turnauksessa Yhdysvallat.
– Emme ole ennakkosuosikkeja paperilla, mutta se ei ole meitä aikaisemminkaan haitannut. Kiva olla välillä altavastaajanakin, Lundell sanoi haasteesta.
Maanantaina Leijonilla oli vain vapaaehtoiset harjoitukset. Se ei Lundellia haitannut.
– Kyllä nämä harjoitukset riittävät hyvin. Kaikki ovat tässä vaiheessa kautta pelanneet jo jonkin verran jääkiekkoa. Se on aika kivaa, että tää turnaus tulee nopeasti.