Helsingin Ilmalassa sijaitseva Hartwall-areena on saanut uuden nimen. Jatkossa areenan virallinen nimi on Veikkaus Arena.
Hallin toimintaa pyörittää tapahtumia järjestävä yritys Live Nation. Veikkaus toimii areenan pääsponsorina.
Keskiviikkona tiedotettiin, että areena avautuu syyskuussa. Kuitenkaan vielä ei ole tiedossa, milloin siellä pelattaisiin jääkiekkoa. Karjala-turnauskin järjestetään tänä vuonna marraskuussa Tampereen Nokia-areenalla.
Hartwall-areena rakennettiin Ilmalaan Pasilan aseman liepeille 1990-luvulla pikavauhdilla ja avattiin 1997. Kalervo Kummolan ideoiman hankkeen keulakuvaksi nostettiin liikemies Hjallis Harkimo, joka nousi suomalaisessa julkisuudessa bisnesneron asemaan.
Sittemmin areena ajautui tappiolliseksi. Harkimo myi areenabisneksensä rahapulassaan areenan 2013 Vladimir Putinin sittemmin pakotelistatulle lähipiirille.
Kun Venäjä 2022 aloitti raakalaismaiset sotatoimensa 2022 Ukrainassa, joutui areena tyhjilleen. Viimein helmikuussa 2025 areena saatiin ostettua venäläisiltä pois.
Veikkaus Arenan omistaja on Trevian Kasvu Oy LP ky. Yhtiön taustalla on Mikkelin Jukureista tuttu bisnesmies Heikki Viitikko.