Jesse Puljujärvi on aloittanut Sveitsin pääsarjassa NL:ssa vakuuttavasti.
Puljujärvi syötti kaksi maalia lauantaina, kun hänen seuransa Geneve-Servette voitti Klotenin maalein 4-2. Puljujärven ketjukavereista Markus Granlund ja Sakari Manninen onnistuivat maalinteossa Mannisen saalistettua myös syöttöpisteen.
Geneve-Servette on voittanut kolmesta ottelustaan kaksi. Yksi tappio on tullut voittolaukauskisassa.
Mannisen tehot kolmessa ottelussa ovat 2+3. Granlund on tehnyt kolme maalia ja Puljujärvi on syöttänyt neljä.
Sarjan kärjessä on Mikko Lehtosen edustama Zürich Lions. Lehtoselle on merkattu tällä kaudella yksi syöttöpiste.
Lehtonen oli Mannisen ja Granlundin tavoin voittamassa Pekingissä 2022 olympiakultaa.