Suomi pelaa Ranskaa vastaan MM-jääkiekossa Tukholmassa sunnuntai-iltana.
Tietenkin Suomi lähtee otteluun suosikkina. Mieleen tulee kliseinen mielikuva pakkopullaottelusta.
Vuoden 2023 MM-kisoissa Sportti.com -sivusto ennakoi Leijonien pelaavan Ranskaa vastaan Tampereella pakkopullaottelun. Peli oli kuitenkin tiukka ja Suomi voitti vain 5-3.
Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen puhisi ottelun jälkeen, että ”ei ollut mikään pakkopullaottelu, kuten joku fiksu toimittaja väitti”. Jalosen mediakritiikki osui siinä mielessä oikeaan, että Suomi joutui tekemään yllättävän kovan työn voittaakseen ottelun.
Ja on Ranskalle MM-kisoissa myös hävitty. Vuonna 2017 Ranska murjoi surkeasti pelanneen Leijonajoukkueen Pariisin Bercy-areenalla 5-1.
Tämän vuoden MM-kisat Ranska aloitti 1-4 -tappiolla Latvialle. Ranska hallitsi peliä pitkään, mutta sortui tehottomuuteen ja Tim Bozonin virhe toi Latvian tasoihin ja mukaan otteluun.
Suomi aloitti MM-turnauksen voittamalla Itävallan nihkeästi 2-1. Itävalta on mennyt paljon eteenpäin, eikä tulos pelkästään ollut Suomen huonoutta.
Myös Ranskan jääkiekko on ottanut kehitysaskeleita, vaikka maan pääsarja Itävallan ICEHL-sarjaa heikompi onkin.
Ranskalla on paljon pelaajia Euroopan kovissa sarjoissa. Mainittakoon, että Hugo Gallet pelaa Tapparassa. Alexandre Texier puolestaan pelaa NHL:ssä Columbus Blue Jacketsissa.
Useampi Ranskan pelaaja voisi mahtua Suomen tämän vuoden MM-ryhmään. Tasoero ei joukkueilla sittenkään ole niin suuri.
Vuonna 2023 asetelma oli, että ero on yhtä iso kuin Suomella ja Ranskalla jalkapallossa. Ranska voi hävitä Suomelle jalkapallossa vain vahingossa ja Suomi jääkiekossa Ranskalle vain vahingossa.
Nyt tasoero on se, että Ranska pystyy laittamaan Suomen ahtaalle helpommin. Pelaajamateriaalin ero on joukkueiden välillä selkeästi pienempi kuin oli 2023.
Suomella on ottelussa myös valtavat paineet. Tappio voisi olla Suomelle tuhoisa puolivälieräpaikan kannalta. Ranskalla taas on periaatteessa vain voitettavaa.
Enää ei ”fiksun toimittajan” kannata puhua pakkopullaottelusta.
Otto Palojärvi