Video: Sportivo TV

Leijonissa annettiin viime viikolla näyttöjä Milano Cortinan olympialaisia varten Tampereen EHT-turnauksessa.

Tai lähinnä muutama pelaaja näyttöjä antoi. Leijonien valmennusjohto on tiettävästi kartoittanut olympialaisiin pelaajia reilusta kentällisesti Euroopan sarjoissa pelaavista kiekkoilijoista.

Suomen olympiajoukkueeseen otetaan kahdeksan puolustajaa. Toistaiseksi NHL:ssä on tällä kaudella pelannut seitsemän suomalaispuolustajaa. Rasmus Ristolaisen ja Juuso Välimäen näyttöjä NHL:stä odotellaan vielä, kunhan he toipuvat loukkaantumisista.

Puolustajista Leijonien olympiajoukkueeseen on jo valittu Miro Heiskanen ja Esa Lindell.

Olli Määttä, Niko Mikkola ja Henri Jokiharju lienevät lähes varmoja valintoja. Ristolainen lienee olympiajoukkueessa, jos on kunnossa.

Urho Vaakanainen ja Nikolas Matinpalo ovat siinä kiikun kaakun. On todennäköistä Sveitsin liigassa pelaava Mikko Lehtonen syrjäyttää toisen heistä.

Lehtonen teki takuuvarmaa työtä EHT:llä. Hänellä riittää kovista peleistä myös enemmän kokemusta kuin Vaakanaisella ja Matinpalolla, vaikka ei NHL:ssä onnistunut läpimurtoa tekemäänkään.

Sen sijaan JYP-puolustaja Sami Vatasen sauma olympialaisiin vaikuttaa heikolta. Vatanen on kovan luokan puolustaja Liigassa. Mutta NHL-vuosiensa 2013-21 tai vuoden 2022 olympiakultaa sekä MM-kultaa tuoneen kauden tasosta hän on jäänyt.

Leijonat hyvin todennäköisesti valitsee koko hyökkäysosastonsa NHL:stä. Nykyään Sveitsissä pelaava Jesse Puljujärvi on ollut mukana spekulaatioissa olympiavalintojen suhteen, mutta on vaikea nähdä, että Puljujärvelle löytyisi olympiajoukkueesta sopivaa roolia.

NHL:stä löytyy Puljujärven paikalle kovemman luokan suomalaispelaajia pienen kaukalon pelin kannalta. Vaikka Puljujärvi Tampereella hyvin pelasikin, olisi hänen pääsynsä olympiajoukkueeseen iso yllätys.

Otto Palojärvi