Suomi sijoittui neljänneksi Tshekin Brnossa pelatussa alle 18-vuotiaiden Hlinka Gretzky Cupissa.

Lauantaina Pikkuleijonat pelasi pronssiottelussa Kanadaa vastaan. Vaahterapaidat voittivat Cooper Williamsin, Ethan Belchetzin ja Daxon Rudolphin maaleilla 3-0.

Suomen puolustuspeli onnistui paremmin kuin surkeassa sulamisessa välieräottelussa perjantaina Ruotsia vastaan. Ruotsia vastaan Suomi johti kolmannessa erässä 5-2, mutta hävisi ottelun jatkoajalla 5-6.

Kanadan paremmuus tuli kuitenkin selväksi. Pelaajamateriaali on Kanadalla selkeästi vahvempaa.

Suomi pelasi turnauksessa viisi ottelua, joista voitti vain yhden. Alkusarjassa Suomi voitti Tshekin, mutta hävisi Kanadalle sekä Sveitsille.

Hlinka Gretzky-turnauksen joukkueiden pelaajat ovat NHL-varauskelpoisia ensi kesänä. Jännityksellä odotetaan, menestyykö Suomi draftissa paremmin kuin tänä vuonna.

Ensimmäisellä kolmella kierroksella varattiin 2025 vain yksi suomalaispelaaja Lasse Boeliuksen kelvattua numerolla 60. Vain kahdeksan suomalaispelaajaa lopulta varattiin.