Liigassa Kiekko-Espoo taistelee vielä tiukasti pudotuspelipaikoista, kun runkosarjaa on 21 ottelua jäljellä.
Tällä hetkellä Jyrki Ahon valmentama joukkue on kolmen ottelun mittaisessa tappioputkessa ja edellisestä yhdeksästä ottelusta joukkue on voittanut vain kaksi. Vuoden 2026 puolella pisteitä Kiekko-Espoo ei ole vielä kerännyt.
Kiekko-Espoolla on koossa 49 pistettä ja joukkue on sijalla 11. Takana pisteen päässä on Mikkelin Jukurit ja sijalla 13 Hämeenlinnan Pallokerho 48 pisteessä. Selvää on siis se, että espoolaisten tulee kerätä pisteitä pikatahtiin.
Loukkaantumiset häiritsee
Ahon valmentama joukkue aloitti runkosarjan hyvin, mutta joulukuussa alkoi bensa loppua sekä miehistö alkoi kärsimään loukkaantumisista.
Vahvan syksyn pelannut Matti Järvinen loukkaantui ensimmäisen kerran lokakuussa ja toisen kerran joulukuun alussa. Edellinen ottelu on kuukauden takaa.
Hyökkäyksestä puuttuu myös Yhdysvaltain John Stevens, joka on hyvistä taustoistaan huolimatta ollut Liiga-kaukaloissa pettymys. Puolustukseen suurimman loven on tehnyt Kasper Kulonummen puuttuminen.
Verkko ei heilu tarpeeksi
Loukkaantumiset eivät kuitenkaan ole suurin yksittäinen tekijä Kiekko-Espoon periongelmaan eli tehottomuuteen.
Joukkueesta löytyy 39 pelatun ottelun jälkeen vain kaksi yli kymmenen maalin miestä, kun Peter Quenneville johtaa sisäistä pistepörssiä tehoin 14+10.
Toinen yli kymmenen maalia iskenyt pelaaja on toista kauttaan Quennevillen tavoin Espoossa pelaava Cameron Hillis. Pienikokoinen kanadalaishyökkääjä on iskenyt 32 pelattuun otteluun tehot 11+9.
Peter Quenneville on ollut Kiekko-Espoon kovin maalintekijä. (Kuva: All Over Press)Hyökkäyksen tehottomuutta korostaa se, että Kiekko-Espoo on ollut laukaisuhallinnassa todella laadukas tällä kaudella, mutta joukkueen voittosarakkeessa ei pala tarpeeksi iso lukema.
Kokoonpanossa on vain kuusi yli 20 tehopisteen miestä, kun esimerkiksi Liigaa johtavan Tampereen Tapparan kokoonpanosta löytyy kahdeksan vähintään 20 tehopistettä iskenyttä pelaajaa ja neljä vähintään kymmenen maalia iskenyttä pelaajaa.
Kiekko-Espoon pudotuspelihaaveiden kannalta eletään tällä hetkellä merkittäviä aikoja. Seuraavaan kahteen viikkoon joukkueella on kuusi ottelua ja neljä näistä on kotona.
Ahon valmentaman miehistön olisi syytä otteluista kerätä vähintään 12 pistettä, jotta toiveet paikasta 12 parhaan joukkoon säilyvät elossa.
Kiekko-Espoo aloittaa tiukan haasteen kotonaan KalPaa vastaan keskiviikkona. Kotiyleisönsä edessä Kiekko-Espoo on viimeksi voittanut joulukuun lopulla, kun TPS kaatui maalein 8-1.