HIFK:n miesten edustusjoukkue hävisi pari viikkoa sitten puolivälieräsarjan SaiPalle surkeasti voitoin 0-4, mutta negatiivinen julkisuus ei jäänyt kevään osalta siihen.

Tällä viikolla HIFK on joutunut melkoisen someraivon kohteeksi lopetettuaan naisten edustusjoukkueensa toiminnan pääsarjatasolla ja jouduttuaan hierontakohun keskelle. HIFK:n pitkäaikainen yhteistyökumppani Suomen Urheilijahierojaopisto ilmoitti torstaina lopettavansa yhteistyön HIFK:n kanssa.

Suomen Urheilijahierojaopiston toimitusjohtaja Anniriikka Tervo kertoi asiasta tiedotteessa seuraavasti:

”Olemme päättäneet lopettaa pitkäaikaisen yhteistyön HIFK:n kanssa. Syynä päätökselle on arvojemme kohtaamattomuus”. 

”Olemme vastuussa siitä, että opiskelijoillamme on kaikissa oppimisympäristöissä turvallinen olo. Opiskelijamme ovat kohdanneet epäasiallista käytöstä suorittaessaan työharjoittelua HIFK:n miesten joukkueessa. Vaikka kyseessä ei ole rikosoikeudelliset asiat, emme silti voi hyväksyä minkäänlaista epäasiallista käytöstä. Asiasta on käyty lukuisia keskusteluja ja HIFK on reagoinut tilanteisiin, mutta valitettavasti pysyvää muutosta ei ole tapahtunut”.

”HIFK on ollut meille arvokas yhteistyökumppani jo usean vuosikymmenen ajan, mutta mikään yhteistyö ei mene arvojemme edelle”. 

Myöhemmin torstaina varmistui, että asia koskee HIFK:n miesten jääkiekkojoukkuetta.

– Opiskelijamme ovat joutuneet kohtaamaan seksististä ja sovinistista käytöstä toistuvasti sekä valmennustiimin että pelaajien taholta. Valmennustiimiin kuuluvalle henkilölle on annettu kaksi varoitusta, Tervo vahvisti MTV:lle.

Asia vuodettiin tahallaan julkisuuteen, koska muut keinot eivät ilmeisesti auttaneet. Nyt HIFK on julkisen paskamyrskyn keskellä ja aivan ansaitusti.

HIFK:n hallituksen olisi varmasti hyvä tulla selittelemään seuran toimintakulttuuria sekä kertomaan keinoista, miten tästä mennään ”eteenpäin”.

Sosiaalinen media kiehuu. HIFK:n seurajohdon päitä vaaditaan vadille. Hallituksen puheenjohtajaa vuorineuvos Jaakko Eskolaa vaaditaan esiin antamaan näkemyksiään seuran tilasta, joka somekansan keskuudessa mielletään jo katastrofaaliseksi.