HIFK:lla oli Liigassa keskiviikkona täysi kolmen pisteen voitto lähellä ottelussa KooKoota vastaan.
Kalle Loponen tasoitti toiseksi viimeisellä minuutilla kuitenkin 3-3:een, kun KooKoo pelasi ilman maalivahtia. Ja Kouvolaan ottelusta lähti lopulta kaksi pistettä KooKoon voitettua voittomaalikisan päätteeksi 4-3.
Jo toisen kerran putkeen HIFK menetti johtoasemansa viime hetkillä kotiottelussaan. Viime keskiviikkona näin kävi Pelicans-ottelussa satojen HIFK:n junnupelaajien oltua seuraamassa ottelua.
– Kyllä meillä jäi ensimmäisessä erässä tosi paljon vajaaksi ja kaveri oli valmiimpi pelaamaan aivan selvästi. Sitten pystyimme parantamaan toiseen erään ja kolmaskin erä oli ihan hyvä, kommentoi HIFK:n hyökkääjä Petrus Palmu Sportivo TV:lle.
– Vielä on aika paljon opettelemista, miten näitä pelejä voitetaan. Mutta ei voi mitään. Piste mukaan ja kohti viikonloppua, Palmu lisäsi.
Miksi HIFK ei tahdo kestää johtoasemassa loppuun saakka?
– Vaikea siihen nyt on yhtä syytä sanoa, mutta kai siinä vähän jäpittämistä tulee. Jokaisen tulisi olla vain jämäkkä, mutta samaan aikaan rento, totesi Palmu.
– Pitää pystyä uhrautumaan siinä vaiheessa, kun kaveri saa se kiekon, että päästäisiin blokkaamaan. Se on kuitenkin helppo korjata. Pitää vain löytyä niitä äijiä, jotka haluavat uhrautua, Palmu jatkoi.