Jokereiden ex-omistaja ja seuran areenoineen 2013 venäläisille kaupannut kansanedustaja Harry Harkimo kertoo Piippuhylly-podcastissa, ettei ole paikalla Jokereiden perjantaisessa paluuottelussa Veikkaus-areenalla

Harkimo kertoi, ettei enää omista aitiota Veikkaus-areenalta. Hän ilmoitti lähtevänsä lomalle, kun on Jokereiden ensimmäinen peli areenalla.

Harkimo yritti itse olla mukana palauttamassa Jokereita Liigaan 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja KHL-projekti sai äkillisen lopun. Harkimon läsnäoloa ei Liigassa kuitenkaan siedetä, eikä seura olisi päässyt Liigaan, jos hän olisi ollut mukana.

 – Jokereiden oma vika, etteivät ole Liigassa, heillä oli mahdollisuus mutta eivät käyttäneet, väittää Harkimo.

 Samalla Harkimo laukoo täyslaidallisen Jokereiden tämän hetken pelaamisesta.

– Olen pettynyt Jokereihin, kyllä heidän pitäisi Mestis voittaa. Ei ole Jokeri-brändin kaltaista kiekkoa, ettei Mestiksessä pärjää.  Tomekin ja Valtterin pitäisi laittaa pelaajat pelaamaan tai sitten hankkia uusia pelaajia, hän ilmoittaa.

Hjalliksen mukaan Jokereiden päävalmentajalle Tomek Valtoselle ei tulisi antaa kuitenkaan kenkää. Hjallis toteaa voivansa kertoa, että hänellä on eniten kokemusta valmentajien potkujen antamisesta. Lisää että hän on yhdeksän kertaa antanut potkut ja kerran se on kannattanut. Yleensä ongelma on ollut, että joukkue on väärin koottu