HPK:n taustayhtiö HPK Liiga Oy tiedottaa tehneensä viimeisimmällä tilikaudellaan tappiota 710 224 euron edestä.
Samalla tiedotetaan, että HPK Liiga Oy:n liikevaihto kasvoi tilikaudella 12,2 % summan oltua 6 825 851 euroa. Se oli 740 174 euroa enemmän kuin edellisellä tilikaudella.
Tilikauden tappio oli kuitenkin lähes yhtä suuri kuin liikevaihdon kasvu. Ihan putkeen ei siis tilikaudella mennyt.
HPK kertoo tiedotteessaan syistä taloudellisesti heikkoon tulokseen ja keinoista tilanteen korjaamiseen seuraavasti:
”Liiketoiminnan kassavirta jatkui haasteellisena läpi tilikauden. Yhtiön hallituksen keskeisimmät toimenpiteet liittyivät kassavirran turvaamiseen. Heikon sarja-avauksen myötä, hallitus päätti myöntää lisäbudjetin Liigajoukkueen kilpailukyvyn parantamiseksi, jotta liiketoiminnan edellytykset turvataan. Lisäbudjetti käytettiin valmennusryhmän muutoksiin ja pelaajahankintoihin. Urheilullinen menestys auttoi kääntämään ottelutuotot kasvuun, joka varmisti kassavirran riittävyyden tilikaudella”.
”Merkittävistä liiketoiminnan panostuksista kaudelle 2024–25 johtuen, yhtiön hallitus työsti aktiivisesti toimenpiteitä taloudellisen aseman turvaamiseksi. Helmikuussa 2025 saatiin suunnitelma rahoitusaseman parantamisesta oman ja vieraan pääoman ehtoisella rahoituspaketilla. Hallitus esitti ylimääräiselle yhtiökokoukselle 27.2.2025 merkintäoikeusantia yhtiön suurimmille osakkeenomistajille sekä yleisölle avointa suunnattua osakeantia (yleisöanti) yhtiön rahoitusaseman parantamiseksi, joka oli ehdollisena tarvittavan rahoituskokonaisuuden aikaansaamiseksi”.
”Liigan toimintaympäristössä kilpailutilanne kehittyy voimakkaasti, mikä edellyttää seuroilta kasvavia panostuksia kilpailukykyyn ja liiketoimintaan. HPK Liiga Oy:ssä on käynnissä toiminnan tehostamisohjelma, jolla pyritään saamaan nykyisistä toimintakuluista säästöjä kaikilla toimialueilla. Taloudellisen aseman vahvistamisessa on keskeisenä asiana liiketoiminnan kasvun saavuttaminen. Kasvuun liittyvät toimenpiteet suunnataan ottelutapahtuman kehittämiseen sekä uusiin liiketoimintoihin”.
HPK Liiga Oy:n yhtiökokous valitsi keskiviikkona yhtiön hallitukseen viisi jäsentä aiemman seitsemän sijaan. Hallituksessa jatkamaan valittiin Aki Ajo, Miika Liljedahl, Jyrki Louhi, Jani Partanen ja Risto Salminen. Hallitus valitsi yhtiökokousta seuranneessa järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajakseen Jyrki Louhen.
HPK eteni viime kaudella pudotuspelikarsintoihin. Niissä se hävisi Porin Ässille.
Pääsy 12 parhaan joukkoon oli HPK:lta alkukauden turbulenssin jälkeen hyvä saavutus. Seura antoi potkut päävalmentajalleen Matias Lehtoselle jo syyskuussa. Lehtosen korvannut Mikko Manner sai junan paremmin raiteilleen.
Manner jatkaa HPK:n päävalmentajana ensi kaudellakin.