Puolustaja Juuso Hietanen vahvisti torstaina HPK:n julkaisemalla videolla lopettavansa uransa.
Yllätyksenä uutinen ei tullut. Hietasen uran päättymisestä oli ollut spekulointia jo pidemmän aikaa.
Hietasen, 40, ura Liigassa alkoi HPK:ssa jo kaudella 2003-04. Hän ei koskaan pelannut NHL:ssä, mutta kiekkoili ammattilaisena KHL:ssä sekä Ruotsin ja Sveitsin pääsarjoissa.
Suomen maajoukkueessa Hietanen oli voittamassa olympiakultaa Pekingissä 2022 sekä MM-kultaa Tampereella samana vuonna. Hän voitti myös olympiapronssia Sotshissa 2014, jolloin NHL-pelaajat olivat mukana.
Olympiakisoissa Hietanen oli mukana kolmesti ja MM-kisoissa kahdeksan kertaa. Hän saavutti MM-kisoissa myös hopeaa 2014 ja 2016.
Hietasella ympyrä sulkeutui 2022, kun hän palasi kasvattajaseuraansa HPK:hon. Siellä hän vietti uransa kolme viimeistä kautta.
Hietanen oli 2006 voittamassa HPK:ssa Suomen mestaruutta.