HPK osoitti luottamusta Max Väyryseen solmimalla 23-vuotiaan maalivahdin kanssa tämän ja kaksi seuraavaa kautta koskevan sopimuksen.

Väyrynen siirtyy Liigaan NCAA:n Michigan Techistä. 187-senttiselle Blues-kasvatille ei herunut yliopistojäillä liiemmin vastuuta, sillä neljän kauden aikana hän pelasi yhteensä 13 peliä, yksittäisen kauden otteluennätyksen jäädessä neljään.

Ässien junioreista Pohjois-Amerikkaan ponnistaneella Väyrysellä ei ole lainkaan kokemusta ammattilaisjäiltä. HPK:lla oli kuitenkin jo ensikäden mielipide keltanokkaveskarista.

– Viime kesänä Max harjoitteli Liiga-joukkueen kanssa useamman viikon ajan, joten tunnemme hänet entuudestaan ja saamme näin lisää vaihtoehtoja maalivahtiosastollemme, HPK:n toimitusjohtaja Kaj Källarsson valottaa taustoja.

HPK:lla on laittaa tolppien väliin ennestään tällä kaudella flopannut Mark Sinclair ja Liiga-joukkueen ykkösvahdin napannut, Nuorten Leijonien varaveskari Kim Saarinen.