TURKU. Liigan keskiviikon ottelukierroksella nähtiin neljä kamppailua. Turussa TPS isännöi 4387 katsojan edessä Doug Sheddenin valmennukseen siirtynyttä Vaasan Sportia.

Toni Söderholmin valmentama TPS oli ottelussa parempi lopulta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 3-2 -lukemin. Ratkaisijaksi nousi puolustaja Sisu-Petteri Lehtonen, joka onnistui ainoana pelaajana rangaistuslaukauskilpailussa.

Noa Vali torjui TPS:n maalilla yhteensä 19 kertaa voiton eteen. Joni Ortio torjui vieraiden maalilla 25 kertaa.

Varsinaisella peliajalla kaksi jäähyä ja neljä maalia

Ottelun avauserässä nähtiin kolme maalia, kun TPS karkasi johtoon Tim Söderlundin maalilla. Erän loppupuolella Sport nousi tasoihin Johan Sundströmin osumalla, mutta erätauolle lähettiin kotijoukkueen johdossa, kun Leevi Teissala tinttasi pelivälineen ohi Ortion.

– Tämä oli todella kova matsi kahdelta hyvältä joukkueelta. Kaksi joukkuetta, jotka taistelee kovaa, kommentoi Sportin puolustaja Brad Hunt kamppailua KiekkoUutisille.

Toisessa erässä Sport pääsi paremmin peliin kiinni ja pystyi luomaan muutamia maalintekopaikkoja onnistumatta tasoitusmaalinteossa.

Kolmannessa erässä nähtiin kamppailun ensimmäiset rangaistukset, mutta kumpikaan joukkue ei onnistunut ylivoimillaan maalinteossa.

Päätöserän puolivälin jälkeen useiden maalintekopaikkojen jälkeen Sport sai ansaitun tasoitusmaalin, kun kokenut ranskalaishyökkääjä Charles Bertrand naulasi pelivälineen puolittaisesta läpiajosta ohi Valin.

Jatkoajalla Sportilla oli paikat ratkaisuun, mutta tehottomuus vaivasi. TPS pääsi ottelussa toistamiseen ylivoimalle erän lopulla, mutta Ortio piti kotijoukkueen poissa maalinteosta.

Liigan keskiviikon kierroksen tulokset

HIFK vs. HPK 2-6
Pelicans vs. Tappara 2-5
Jukurit vs. KalPa 2-1
TPS vs. Sport 3-2 rl.