Ilves koki kaksi tappiota perättäisinä päivinä.

Perjantaina Ilves hävisi surkealla esityksellä Kärpille 2-7. Lauantaina Ilves pelasi vähän paremmin, mutta hävisi Lukolle 0-1.

– Meillä oli hyvä lähtö peliin ja hyvä ensimmäinen erä. Saimme aika monta maalipaikkaa siinä, mutta ei onnistuttu saamaan tulosta, Ilveksen päävalmentaja Tommi Niemelä kommentoi.

– Sitten kyllä toiseen erään se meidän hyökkäyspelaamisen laatu laski kyllä kuin lehmän häntä ja se oli umpisurkeaa. Vastustaja oli siinä huomattavasti parempi. Meillä meni kyllä sitten se voima siihen toisen erän puolustamiseen. Meillä ei sen jälkeen ollut hyökkäyspelaamiseen voimaa enää ollenkaan, jatkoi Niemelä.

Lukolla ei ollut perjantaina ottelua. Bensaa raumalaisilla oli Niemelän mukaan enemmän.

– Kolmas erä oli aika selviytymistä. Kyllä siinä näkyi se, ettei Lukko eilen pelannut. Laitoimme kaiken peliin, mutta tänään se ei ikävä kyllä maalintekoon riittänyt, Niemelä sanoi.

Niemelä on jo potkuhuhujen keskiössä. Valmentajaa kannattaa vaihtaa syksyllä, jos valmentajavaihdos katsotaan tarpeelliseksi keinoksi kauden pelastamiseen.