Liigan playout-sarjassa nähtiin tiistaina hämmentävä ottelu.

Jukurit murskasi Pelicansin Lahdessa maalein 8-3. Pelicans oli aivan pihalla ja otti käsittämättömän määrän jäähyjä.

Ensimmäisen erän jälkeen Jukurit oli johtanut 3-2. Toisessa erässä Jukurit teki peräti neljä maalia, joten kolmas erä oli enää muodollisuus,

Erikoista oli, että Jukurien kaikki maalit syntyivät ylivoimalla. Peräti kolme maalia Jukurit teki kahden miehen ylivoimalla.

Pelicans otti ottelussa peräti 13 kahden minuutin rangaistusta. Wyatt Kalynuk otti pelirangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Jukurien tehomies oli tehopisteet 3+3 merkkauttanut Peter AbbandonatoTopias Hynninen keräsi tehopisteet 2+3.

Jukurit on kahden voiton päässä sarjapaikkansa säilyttämisestä. Sarja jatkuu perjantaina Mikkelissä ja lauantaina Lahdessa.

Playout ei aiheuttanut Lahdessa yleisöryntäystä. Katsojamäärä oli 2004.