Jonne Virtasen valmentama Jukurit tuomittiin miltei kaikissa kauden ennakkoarvioissa Liigan heikoimmaksi joukkueeksi.

Syksy on sujunut Jukureilta kuitenkin hyvin. Tiistaina Jukurit voitti kärkipäähän povatun JYPin maalein 4-2.

Jukurit teki toisen erän lopulla kaksi maalia, joilla nousi 1-2 -tappioasemasta 3-2 -johtoasemaan. JYPin Sami Vatanen oli laukonut ensin JYPin johtomaalin, mutta otti jäähyn, jonka aikana Topias Hynninen laukoi Viljam Sandvikin kautta tasoituksen. Hynninen oli tehnyt ylivoimalla Jukurien avausmaalin.

Ja melkein heti Sandvikille merkityn tasoitusmaalin jälkeen Severi Immonen teki Jukurien voittomaaliksi jääneen osuman. Edellisestä maalista ehti kulua vain 17 sekuntia.

JYP ei kolmannessa erässä onnistunut tasoittamaan. Sakke Hämäläinen teki Jukurien neljännen maalin tyhjiin.

JYP oli ennen tiistain pelejä sarjataulukon kärjessä. Tappio oli sille vasta kauden toinen.