Jukuri-puolustuksen tyhjennysmyynti ei jäänyt Alberts Smitsiin.

Saksaan lähetetyn Smitsin lisäksi Jukureista lähti torstaina Juuso Arola. 26-vuotias varakapteeni siirtyy Sveitsin pääsarjan Fribourg-Gotteroniin loppukauden sopimuksella.

Jukureiden puolustuksen johtohahmon uusi joukkue on NL:n kärkikahinoissa. 48 pelin jälkeen 14 pisteen päässä ykkössijasta oleva ryhmä on kahdeksan pisteen karkumatkalla kolmantena olevasta Zürichistä, ja on varmistanut paikan pudotuspeleissä.

Tällä kaudella Arola on tehnyt läpimurron Liigan eliittiin pelipaikallaan. 183-senttinen puolustaja on pakkipörssin seitsemäs 49 ottelun pistesaldollaan 5+24=29.

Arolasta ja Smitsistä luopumisen myötä Jukurit siis käytännössä luovuttaa playoff-paikan suhteen ollessaan kahdeksan ottelua ennen runkosarjan loppua seitsemän pisteen päässä pudotuspeleistä.