ESPOO. Kiekko-Espoo taittoi pisteettömien otteluiden putken kotiyleisönsä edessä keskiviikkona.
Jyrki Ahon valmentama miehistö taipui Sami Tervosen valmentamalle KalPalle vasta jatkoajalla maalein 1-2.
Kiekko-Espoo menetti kolmannen erän lopulla johtonsa ja lopulta koki viimeisen niitin reilun minuutin pelin jälkeen jatkoajalla.
Kiekko-Espoolle tappio oli jo neljäs putkeen ja kahdeksas edelliseen kymmeneen otteluun. Joukkueen maalilla on viime aikoina torjuneet Sami Rajaniemi ja lainalla operoiva Roope Taponen.
Petteri Rimpinen on Kiekko-Espoon lähtökohtainen ykkösmaalivahti, mutta nuori superlupaus on nähty viimeksi joukkueen maalilla Lahden Pelicansia vastaan pelatussa ottelussa joulukuun 13. päivä.
Tämän tappioon päättyneen ottelun jälkeen Kiekko-Espoo on pelannut 11 ottelua ja voittanut vain kahdesti. Pisteitä joukkue on kerännyt otteluista yhteensä seitsemän.
Rimpinen oli mukana Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen mukana Minnesotassa pelatuissa MM-kisoissa.
Los Angeles Kingsin viidennen kierroksen NHL-varaus torjui turnauksessa kaikki Suomen seitsemän ottelua ja turnauksen alla pelatut kaksi harjoitusottelua.
Päävalmentaja Aho paljasti KiekkoUutisten haastattelussa, mikä on joukkueen luottomaalivahdin pelikunto tällä hetkellä.
– Ei me haluta tuoda väsynyttä miestä kokoonpanoon. Hänen täytyy nyt ottaa oma huili, jotta on valmis pelaamaan, kun se hetki on, kommentoi Aho.
Rimpisellä on havaittavissa lievää henkistä väsymystä kovan urakan jälkeen.
– Mies tulee kokoonpanoon sitten, kun se alkaa taas tuntua siltä, että hän pystyy pelaamaan. Tuo reissu oli kova puserrus, kun joutuu lataamaan ja pelaamaan. Nuorta miestä on tässä puolitoista vuotta aika kovaa riepoteltu.
– Annetaan pojan palautua henkisesti ja fyysisesti, jotta on sitten tulta ja tappuraa, kun palaa kokoonpanoon.
Rimpinen on tällä kaudella torjunut Kiekko-Espoon maalilla 16 ottelua. Voittoja on kasassa kahdeksan torjuntaprosentilla 89,4.
Nico Oksanen