Video: Sportivo TV

Helsingin Jokerit on tehnyt paluun Liigaan. Jokerit lähti 2010-luvun alussa suomalaisista kaukaloista maailman toiseksi kovimpaan sarjaan isolla metelillä.

Lopulta Jokerit joutui jättämään KHL:n taakseen, kun Venäjän ja Ukrainan konflikti alkoi vuonna 2022.

Jääkiekkokaukaloihin organisaatio palasi kaudelle 2023-24, kun Jokerit siirtyi uuteen omistukseen ja Suomen Mestikseen. Mestiksessä Jokerit tippui ensimmäisellä kaudella puolivälierävaiheessa, mutta voitti toisella ja kolmannella kaudella mestaruudet.

Jokereiden yksi parhaista kausista KHL:ssä oli neljäs kausi, kun joukkue eteni toiselle pudotuspelikierrokselle. Tuolloin Jukka Jalosen valmennuksessa Jokerit kärsi kuuden ottelun sarjassa tappion TsSKA Moskovalle.

Tuon vuoden joukkueessa oli myös mukana kaksi kertaa Liigan maalipörssin voittanut Olli Palola. Nyt 38 vuoden ikään ehtinyt laitahyökkääjä edustaa HPK:ta.

Palola kertoi muistoistaan KHL-vuosista ja ajastaan Jokereista. Yksi asia jäi erityisesti mieleen.

– Vaikka en ole NHL:ssä ikinä pelannut, niin uskon, että Jokereissa pääsi aika lähelle kaikin puolin. Kaikki oli Jokereissa hoidettu viimeisen päälle, kommentoi Palola KiekkoUutisille.

Jokereissa Palola pelasi runkosarjassa 50 ottelua tehoin 7+17. Pudotuspeleissä syntyi kymmeneen pelattuun otteluun kuusi maalia.