Turun Palloseura lähtee uudessa seurajohdossa ja valmennuksessa tavoittelemaan Liigasta menestystä tiistaina käynnistyvällä kaudella.

Toni Söderholmin valmennukseen siirtynyt joukkue aloittaa kauden HPK:n vieraana tiistaina. Ensimmäinen kotiottelu on luvassa lauantaina Rauman Lukkoa vastaan.

Saksassa pitkään valmentanut entinen HIFK:n huippupuolustaja Söderholm on valinnut apuvalmentajikseen Sami Salon, Mikko Koivun ja Timo Turusen.

Söderholm on todella vakuuttunut siitä, mitä koko valmennusjohto on tehnyt kesän ja syksyn aikana. Lisäksi päävalmentaja on tyytyväinen määrätietoisesti töitä tehneeseen kokoonpanoon.

– Meillä on kasassa nuorekas ja urheilullinen joukkue, jonka pelaajat haluavat kehittyä. Heistä paistaa läpi kunnianhimo, kommentoi Söderholm Liigan kausiennakon haastattelussa.

TPS:n toimistolla Rauli Uraman paikan otti Mika Suoraniemi, joka rakentaa urheilujohtajana yhdessä pelaajakoordinaattori Tomi Kallion kanssa Turun Palloseuraan pitkäjänteisellä työllä menestyvää joukkuetta.