Video: Sportivo TV

Vaasan Sport on aloittanut Liiga-kauden vahvalla tavalla.

Lauri Mikkolan valmennukseen kesällä siirtynyt ryhmä kaatoi täyden kotiyleisön edessä tiistaina suurilla panostuksilla Suomen pääsarjaan palanneet Helsingin Jokerit rangaistuslaukauskilpailun jälkeen maalein 5-4.

Yksi Sportin suurimmista sankareista oli varsinaisella peliajalla kahdesti maalinteossa onnistunut George Diaco. Londonin kaupungista, Ontarion provinssista kotoisin oleva keskushyökkääjä ratkaisi kamppailun rangaistuslaukauskilpailussa.

Diaco siirtyi tälle kaudelle Liigaan ja Sportin riveihin pelattuaan Ruotsissa kolme edellistä kautta.

HockeyEttaniin kaudeksi 2023-24 siirtynyt hyökkääjä aloitti kauden 2024-25 vielä samassa sarjassa Västerviks IK:n riveissä, mutta siirtyi kesken kauden HockeyAllsvenskaniin Vimmerby HC:n riveihin.

Viime kaudella OHL:ssä neljän kauden ajan kiekkoillut Diaco iski Kalmar HC:n riveissä 52 otteluun yhteensä 25 maalia ja keräsi 54 tehopistettä ennen siirtymistään Sportiin.

175-senttinen keskushyökkääjä omaa vuoden verran sopimusta Sportin riveihin, mutta mikäli hyökkääjä jatkaa nousukuntoaan, niin lähtö isompiin ympyröihin saattaa tulla jo kesken tämän kauden.

Avausottelussa Diaco muodosti kakkoskentän yhdessä Kalle Östmanin ja Isak Waltherin kanssa.