Liigassa käynnistyvät perjantaina pudotuspelit, kun neljällä paikkakunnalla tippuu kiekot jäähän kello 18:30.

Pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta neljästä otteluparista voittajat selvittävät tiensä puolivälieriin, jotka käynnistyvät ensi viikonloppuna.

Ensimmäisellä kierroksella vaaditaan kolme voittoa päästäkseen jatkoon ja pudotuspelisarjat ovat aikaisintaan ohi maanantaina, kun ohjelmassa on kolmannet ottelut.

Liigan ensimmäisellä kierroksella tullaan tuskin näkemään yhtäkään ylikävelyä, sillä ottelusarjat ovat lähtökohtaisesti varsin tasaisia.

Runkosarjassa viidenneksi sijoittunut Rauman Lukko kohtaa omassa otteluparissaan Hämeenlinnan Pallokerhon.

Jääkiekkosivusto Siniviiva arvioi, että ottelusarjassa ratkaisuun tarvitaan ainakin neljä ottelua. HPK:lle Siniviiva ei liikaa tarjoa mahdollisuuksia, mutta maalivahti Kim Saarinen voi olla yksittäinen tekijä, joka kääntää vaakakupin Kanta-Hämeeseen.

Hallitseva Suomen mestari KalPa kohtaa omassa ottelusarjassaan Olli Jokisen valmentaman HIFK:n. HIFK on löytänyt kovan pelivireen maaliskuussa ja saattaa olla kova testi Sami Tervosen luotsaamalle KalPalle.

Petri Matikaisen valmentama JYP takoi runkosarjassa runsaasti maaleja, mutta oma pää vuoti myös hyvällä tavalla. JYP kohtaa ensimmäisellä kierroksella ottelusarjassa Sami Kapasen valmentaman Lahden Pelicansin, jonka käyrä on ollut vaikean syksyn jälkeen nouseva.

Jyrki Ahon valmentama Kiekko-Espoo voitti kaikki neljä ottelua Jarno Pikkaraisen valmentamaa Porin Ässiä vastaan runkosarjassa, mutta pudotuspelit ovat aina oma lukunsa. Ässillä on ottelusarjaan kotietu tarjolla, minkä myös Siniviiva arvioi mahdolliseksi muuttujaksi ottelusarjan voittajan suhteen.

Puolivälierissä odottaa neljä joukkuetta vastustajia. Tampereen Tappara kohtaa heikoimman jatkoon päässeen joukkueen ja Tampereen Ilves taas parhaimman.

Jouko Myrrän valmentama KooKoo oli runkosarjassa toinen ja Raimo Helmisen valmentama Lappeenrannan SaiPa kolmas.

On täysin mahdollista, että ensi viikonloppuna käynnistyvissä puolivälierässä nähdään välittömästi finaaliuusinta SaiPan ja KalPan välillä.

Liigan pudotuspelien ensimmäinen kierros

Rauman Lukko (5) vs. (12) Hämeenlinnan Pallokerho
JYP (6) vs. (11) Lahden Pelicans
KalPa (7) vs. (10) Helsingin IFK
Porin Ässät (8) vs. (9) Kiekko-Espoo