Viime kausina pahasti rämpinyt HIFK ei ole kesällä ollut otsikoissa merkittävien pelaajahankintojen osalta.

Perjantaina lopulta uutisoitiin, että maalivahti Paavo Kohonen ja puolustaja Arttu Kärki pelaavat ensi kaudella HIFK:ssa. Kohosen sopimus on yksivuotinen ja Kärjen kaksivuotinen sisältäen kahden kuukauden tryout-pykälän.

HIFK:n fanit ovat ottaneet uutisen ristiriitaisesti vastaan. Maalivahtiosastolle odotettiin merkittävämpää pelaajaa.

HIFK:n muut maalivahdit Niko Hovinen ja Rastislav Elias eivät varsinaisesti ole ykkösmaalivahtiehdokkaita. Kohonen ei toistaiseksi ole onnistunut tekemään läpimurtoaan edes Liigassa.

Kärki aloitti viime kauden Tapparassa, josta hänet lainattiin Ässiin. Siellä hän ei loppukaudella tahtonut mahtua kokoonpanoon.

Esiin on tuotu fakta, että HIFK:n urheilutoimenjohtajan Janne Pesosen agentti entinen agentti toimii Kohosen ja Kärjen agenttina. Tämä fakta luonnollisesti herättää HIFK:n fanien piirissä hämmennystä.

Pesonen aloitti HIFK:n urheilutoimenjohtajana keväällä 2024. Kauden 2025-26 on käytännössä ensimmäinen HIFK:n joukkue, jonka kasaamisesta Pesonen on itse täysin vastuussa.

Ennen HIFK-pestiään Pesonen toimi Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen managerina. Seurajoukkueesta hänellä ei ollut aiempaa kokemusta urheilutoimenjohtajuudesta.