Pate Mustajärven kuolema on koskettanut syvästi myös jääkiekkopiirejä ja erityisesti Tampereella.
Mustajärvi oli Popedassa ja soolourallaan useasti tekemisissä jääkiekon kanssa. Hän levytti ainakin viisi kappaletta, joissa laulu keskittyy jääkiekkoon tai ainakin sivuaa jääkiekkoa.
Mustajärvi henkilöityi vahvasti Tapparaan. Hän esiintyi Popedan kanssa tai ilman Popedaa useasti Tapparan mestaruusjuhlissa.
Ja tulkitsipa Mustajärvi Tapparaan liittyvän biisinkin ”Mää Ja Tapparan Mies”. Kyseinen laulu julkaistiin 1992 Popedan menestyslevyllä Svoboda.
Itse asiassa Mää Ja Tapparan Mies ei ole Mustajärven tai Popedan oma sävellys. Kappaleen levytti 1972 Alex Harvey nimellä ”Tomahawk Kid”.
Popedalle kappaleeseen teki suomenkieliset sanat Juice Leskinen. Tomahawk ja kid suurentuivat Juicen kynässä Tapparaan ja mieheen.
1990-luku oli suomalaisen jääkiekkoilun vahvaa nousukautta. Popeda ja Pate halusivat tietysti tämän bisneksen apajille.
Vuonna 1995 Popeda levytti kokoelmalevylleen uudeksi kappaleeksi jääkiekkorallatuksen ”Lämmää Päähän”. Ja 1997 Popeda esitti Suomessa pelattujen jääkiekon MM-kisojen virallisen tunnuslaulun ”Mannaa Mammonaa”.
Tuolloin virallisesta kisabiisistä järjestettiin kilpailu. Taso ei ollut kaksinen. Popeda voitti yleisöäänestyksen pitkälti siksi, että oli kilpailun tunnetuin esiintyjä.
Myöhemmin Mustajärvi ja Popedan muut jäsenet myönsivät rehelliseen sävyyn, ettei ”Mannaa Mammonaa” ole kovinkaan hyvä kappale.
Mustajärven soolouran kenties tunnetuimmalla hitillä ”Ukkometso” lauletaan: Kun Suomi pelaa lätkää, se iskee joka jätkään”. Muuten Ukkometsossa ei jääkiekkoa käsitellä, vaan kappale kertoo Suomesta yleisesti.
Vuonna 2010 Mustajärvi levytti Tapparan tunnuslaulun ”Tappara On Terästä”, jonka alkuperäisen version oli 1976 levyttänyt Junnu Vainio. Mustajärven versio tästä ikioranssista kappaleesta oli rokimpi.