Liigassa suunnitellaan parhaillaan uutta sarjajärjestelmää. Konsultiksi tähän on pestattu suurimpien Liigan seurojen ja Jokereiden toimesta Jarmo Kekäläinen.
Eri lähteiden mukaan ehdotuksena olisi 18 joukkueen sarja, joka jaettaisiin yhdeksän joukkueen itälohkoon ja yhdeksän joukkueen länsilohkoon. Liiga siis kasvaisi vielä kahdella joukkueella.
Moinen paisuttaminen on herättänyt tyrmistystä. Onhan jo selviö, että 16 joukkuettakin on Suomen olosuhteissa liian suuri määrä pääsarjalle.
Selityksenä moiselle lieneekin se, että 18 seuralla Suomessa on jonkinlaisia edellytyksiä pyörittää ammattilaisjääkiekkoa. Paluuta vanhaan järjestelmään, jossa SM-liigan ja divarin välillä aikoinaan karsittiin ei ole, koska nykyään Liigassa pelataan ammattilaiskiekkoa ja Mestiksessä puoliammattilaiskiekkoa.
Ero Liigan ja Mestiksen välillä on valtava. Jokerit dominoi Mestiksessä, mutta hävisi Liigakarsinnoissa Pelicansille voitoin 1-4. Jokerit haastoi Pelicansia ihan hyvin, mutta lopulta tuli selväksi, miten suuri ero on Pelicansin noin kolmen miljoonan euron ja Jokereiden noin 600 000 euron pelaajabudjettien välillä.
Liigakarsintojen järjestäminen nykyolosuhteissa ei ole järkevää. Taloudellisten realiteettien erot ovat liian suuret, jotta kunnon taistelua sarjapaikasta voisi syntyä.
Kekäläinen ja muut uuden sarjajärjestelmän suunnittelijat tietävät varmasti hyvin, että 10 tai 12 joukkueen pääsarja takaisi kilpailukykyisen pääsarjan Suomeen, joka elinvoimaisempana voisi ottaa palkkatasossa kiinni Ruotsin ja Sveitsin pääsarjoja. Liigaan tulisi myös parempia pelaajia.
Todennäköisesti 18 joukkueen sarjan ehdoksi suuremmat seurat asettavat sellaiset lisenssikriteerit, joihin pienemmillä ei oikeasti ole varaa. Tämä karsinee jo joukkuemäärää.
Köyhimmät seurat joutunevat Mestikseen. Sieltä ne voivat yrittää nousua urheilullisin perustein, jos pystyvät myöhemmin täyttämään Liigalisenssin ehdot.
Käytännössä Liiga pysynee jatkossakin suljettuna sarjana. Tosin kilpailulainsäädännön takia jonkinlaiset karsinnat on varmaankin pakko järjestää.
Vielä kausi 2025-26 pelataan 16 joukkueen sarjalla ja Jokerit pysyy Mestiksessä. Muutosta voitaneen odotella 2026 tai 2027.
Otto Palojärvi