Kiekko-Espoo voitti Liigan maanantain ainoassa ottelussa Tampereen Nokia-areenalla Tapparan maalein 2-1.

Kiekko-Espoo on voittanut Tapparan kauden molemmissa otteluissa. Sarjataulukossa Tappara on toisena ja Kiekko-Espoo neljäntenä.

Nokia-areenalla viralliseksi yleisömääräksi ilmoitettiin 5459 katsojaa. Vain noin puolet katsomopaikoista oli täynnä.

Ilves ja Tappara ovat keränneet kauden mittaan hyviä yleisömääriä, mutta Nokia-areenalla pelaaminen on myös todella kallista. Päästäkseen kunnolla voitolle ottelutapahtumasta, pitäisi tamperelaisjoukkueiden pystyä houkuttelemaan paikalle reippaasti yli 5000 katsojaa.

Nokia-areena näyttää kärsivän samasta kuin entinen Hartwall-areena 2000-luvulle tultaessa aikoinaan. Vuonna 1997 valmistunut Ilmalan areena houkutteli aluksi paljon uteliaita katsojia, mutta muutamassa vuodessa yleisömäärät laskivat selvästi.

Jokereiden ottelutapahtumat olivat 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tappiollisia, mutta Hartwall-areena tuotti voittoa 2010-luvulle saakka, kunnes sekin ajautui tappiolle. Siksi Hjallis Harkimo myi pakettinsa venäläisille surkuhupaisin seurauksin.