Expressen kirjoittaa, että Rasmus Rissasen odotetaan lähtevän Linköpingistä.
Viime kevään MM-kisoissa Rissanen myönsi Iltalehdelle, että paluu KalPaan jossain vaiheessa uraa houkuttaa. 34-vuotias puolustaja on pelannut Ruotsissa viimeiset kahdeksan kautta.
Rissasen ei olisi pakko tulla vielä takaisin Liigaan. SHL:ssä todennäköisesti löytyisi vielä ottajia Linköpingin kokeneelle runkopuolustajalle.
KalPa on Rissasen kasvattiseura. 191-senttinen kuopiolainen pelasi viimeksi kotimaisemissaan U20-joukkueessa kaudella 2008-09.
Suomessa Rissanen pelasi viimeksi KHL-Jokereissa kausina 2016-18. Liigasta hänellä ei ole lainkaan kokemusta.