Rauman Äijänsuolla koettiin viime lauantaina kammottavia hetkiä.

Lukon hyökkääjä Lenni Hämäläinen talutettiin pois kaukalosta, ja tämän kasvoista vuoti verta.

Vastustajajoukkue Kiekko-Espoon Janne Hämäläisen luistin oli viiltänyt Lenni Hämäläisen kasvoja.

Kyseessä oli puhdas vahinko. Janne Hämäläinen kaatui ja hänen luistmensa nousivat ylös. Toinen luistin osui Lenni Hämäläisen kasvoihin.

Lukon Hämäläinen selvisi lopulta säikähdyksellä.

Tilanteessa oli kuitenkin kaikki ainekset todella ikävään lopputulemaan.

”Varmaan kaikki säikähtivät”

Maanantaina tapaturmasta muistutti enää arpi Hämäläisen vasemman silmän alla.

Raumalla ilmestyvä Satakunnan Kansa kävi Lukon maanantain aamuharjoituksissa haastattelemassa ja kuvaamassa Hämäläistä.

Hämäläinen osallistui normaalisti harjoituksiin.

Hyökkääjä kertoi lehdelle, ettei ensin edes tajunnut, mikä häneen osui.

”Olin ihan, että mitä hittoa nyt tapahtui. Varmaan siinä aika lailla kaikki säikähtivät. Kopissa vasta kuulin, että se oli luistin”, Hämäläinen sanoi.

Hän osasi arvella, että kyse voisi olla vakavasta asiasta siinä vaiheessa, kun ensimmäisenä paikalle saapunut päätuomari Stefan Fonselius patisti Lukon huoltojoukkoja tulemaan nopeasti jäälle.

”Kun tuomari viittoi kädellä, katsoin, että onko nyt käynyt jotain pahasti”, Hämäläinen sanoi SK:lle.

”Onneksi ei käynyt pahasti.”

”Kyllä se pisti miettimään”

Hämäläinen kertoi, että tilanteen vakavuus alkoi valjeta hänelle vasta lauantai-illan mittaan.

Hän sai paljon viestejä huolestuneilta tutuilta, ja alkoi miettiä, että paljon pahemminkin olisi voinut käydä.

”Kuulin, että jossain oli puhuttu, että kaulaan olisi osunut. Kyllä se pisti miettimään”, Hämäläinen sanoi.

”Todellakin kaikilla pitää olla kaulasuojat kunnossa”, Hämäläinen huomautti Satakunnan Kansassa.