Kouvolan KooKoon taustayhtiö KooKoo Hockey Oy on julkaissut tilinpäätöstietonsa kaudelta 2024-25.
KooKoo Hockey Oy:n liikevaihto ylitti ensi kertaa 7 miljoonan euron rajan. Liikevaihto oli 7 245 530,08 euroa.
Mutta tulos oli 214 433,76 euron verran pakkasen puolella. Tähän vaikutti ennen kaikkea kauden päättyminen puolivälieräkarsintoihin. KooKoo hävisi Sportille.
Jos KooKoo olisi edennyt puolivälieriin, olisi tulos varmastikin ollut positiivinen. Kotiottelut olisivat KooKoolla varmaankin olleet yleisömenestyksiä.
– Erittäin haastavan edellisen tilikauden jälkeen saatiin suuntaa korjattua kohtuullisen hyvin, vaikka valitettavasti tulos jäi merkittävistä kustannussäästöistä huolimatta toista kertaa peräkkäin negatiiviseksi, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa kommentoi tiedotteessa.
– Tulokseen vaikuttivat eniten konsertti- ja muiden tapahtumien odotettua heikommat tuotot ja yritysmyynnin jääminen jälkeen edellisvuosiin verrattuna. Koria Roll ei tapahtumana myöskään onnistunut tavoitteiden mukaisesti ja syksyn toisen konsertin peruuntuminen vaikutti niin ikään negatiivisesti, Välimaa jatkaa.
Välimaan mukaan positiivisia merkkejä on ilmoilla.
– Tälle kaudelle on tiettyjä kuluja saatu vähennettyä ja myös yritysmyynnissä olemme onnistuneet erittäin hyvin viime kauteen verrattuna, hän ilmoittaa.