Viime kaudella pahasti flopannut ja sen jälkeen valmennusjohtonsa uusiksi laittanut TPS tiedottaa tehneensä tulevan kauden kattavan jatkosopimuksen ruotsalaishyökkääjä Lukas Wernblomin kanssa.
Wernblom siirtyi Turkuun kesken kauden 2023-24 Malmö Redhawksista. Hänen tehopisteensä runkosarjassa viime kaudella olivat 25+19=44 ja hän oli 25 maalillaan TPS:n paras maalintekijä.
– On todella hienoa jatkaa TPS:ssä. Olemme viihtyneet kaupungissa erinomaisesti ja kaikki seurassa on ollut yli odotusten. Ensi kausi tuntuu todella innostavalta ja inspiroivalta. Uskon, että meillä on kasassa hieno sekoitus pelaajia sekä paljon uutta myös valmennuspuolella.
TPS:n päävalmentaja Toni Söderholm on antanut itsestään Wernblomille hyvän kuvan.
– Sain Tonista todella hyvän vaikutelman, kun olemme puhuneet, ja koko valmennustiimi vaikuttaa hyvin tasapainoiselta ja vahvalta kokonaisuudelta. Pelaajiston osalta ryhmä näyttää monipuoliselta, ja jos saamme kehitettyä nuoria pelaajiamme eteenpäin, meillä on kaikki edellytykset mennä keväällä pitkälle. Haluan olla pelaaja, johon voidaan luottaa kaikissa tilanteissa, ja haluan olla yksi niistä, jotka johtavat tätä joukkuetta eteenpäin, Wernblom sanoo.