Hyökkääjä Veli-Matti Savinaisen jääkiekkoura jatkuu.
Savinainen, 39, on allekirjoittanut kaksivuotisen sopimuksen TPS:n kanssa. Samalla päättyi arvuuttelu siitä, loppuuko hänen uransa.
– Loistavat fiilikset liittyä mukaan joukkueeseen. Näen, että Tepsissä yritetään nyt rakentaa uutta nousua, ja on hienoa olla mukana, niin sanotusti, rakentamassa uutta tulemista. Täällä on laitettu paljon asioita uusiksi, ja itselläni on ollut koko ajan erittäin positiivinen kutina tästä hommasta uskon, että tästä tulee tosi hyvä juttu, toteaa Savinainen TPS:n tiedotteessa.
Rooli on Savinaisella TPS:ssä selvillä.
– Uskon, että minulta odotetaan esimerkkiä ja jokapäiväistä työtä. Haluan tuoda johtajuutta ja olla näyttämässä esimerkkiä sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Tässä on kuitenkin nähty yhtä sun toista uran varrella, niin ei aina käsi tärise vaikeissa tilanteissa.
Savinainen on ollut voittamassa Leijonissa MM-kultaa 2019. Hänellä on palkintokaapissaan myös MM-hopeaa.
Suomen mestaruuden Savinainen on voittanut Ässissä ja Tapparassa.