KiekkoUutisten saamien tietojen mukaan TPS:ssä on jo tovi sitten päätetty nyt myös Turun Sanomien raportoimasta Mikko Koivun roolin muutoksesta.
Koivu ei toimi ensi kaudella TPS:n apuvalmentajana, vaan uusi titteli on kehitysvalmentaja. Apuvalmentajiksi on nimitetty TS:n mukaan nimetty Riku-Petteri Lehtonen ja Kimmo Rintanen.
Kehitysvalmentaja vastaa joukkueen sijaan yksilöiden valmennuksesta. Roolissa tehdään linjauksia, suosituksia ja päätöksiä seuran pelaajapolun suhteen, sekä koko organisaatiolle että yksittäisille pelaajille.
Rintasella on 14 kauden kokemus apuvalmentajana sekä TPS:stä että Sveitsin Klotenista. Päävalmentajana TPS:n seuraikoni ei ole toiminut, vaikka huhut yhdistivät hänet jo Lukkoon Tomi Lämsän korvaajaksi.
Lehtonen on kaksinkertainen paluumuuttaja TPS:n penkin taakse. Ensimmäisen apuvalmentajajaksonsa 2008-11 päätteeksi ex-puolustaja käväisi myös päävalmentajan roolissa.
TPS:n apuvalmentajana myös kausina 2013-15 toiminut Lehtonen on kerännyt kokemusta päävalmentajana AlpsHL:stä Tanskasta ja Suomen junioriliigoista. Apuluotsina hän on työskennellyt Italian maajoukkueessa.