Esko Seppänen esittää Urheilucastissa, että HIFK on lähestynyt urheilujohtajahaussa Jukka Jalosta.

Jalonen ei ole kuulemma toistaiseksi näyttänyt asialle vihreää valoa. Italian maajoukkueen päävalmentajan lisäksi HIFK on tavoitellut Lukon Kalle Sahlstedtiä ja Pelicansin Janne Laukkasta.

Sahlstedtin kerrotaan kieltäytyneen kunniasta. Taustalla arvellaan ainakin osittain olevan Lukko-sopimuksen rakenne.

Pelaajanakin Lukkoa edustanut Sahlstedtin pestin kruununa on vuoden 2021 SM-kulta. Hänen aikakautenaan raumalaiset eivät ole jääneet pudotuspelien ulkopuolelle, mutta vain edellä mainittu mestaruuskevät on päättynyt mitaliin.

Laukkasen sijaan raportoidaan käyneen jo työpaikkahaastattelussa. Entinen NHL-puolustaja on toiminut Pelicansin urheilutoimenjohtajana jo vuodesta 2016, minkä lisäksi kokemusta löytyy HPK:n pelaajakoordinaattorina neljältä pestiä edeltävältä kaudelta.

Päätöstä ei ole tehty, mutta teema tuntuu olevan, että Janne Pesosen kaltainen keltanokka ei tällä kertaa ole kiikarissa.