Urheilucastin tietojen mukaan Tarmo Reunanen ei välttämättä pelaa enää peliäkään TPS:n paidassa.

Esko Seppäsen selvityksen perusteella Reunanen on harjoituksissa ojentanut Aatos Koivua niin, että NHL-lupaus on loukannut itseään. Apuvalmentaja Mikko Koivu toppuutteli kapteenia, mutta tämän vastaus oli ilmeisesti varsin asenteellinen.

Tämän seurauksena Reunanen saa kuulemma etsiä uutta työpaikkaa. 27-vuotias puolustaja ei ole esiintynyt TPS-nutussa yli kahteen viikkoon.

Reunasella on turkulaisten kanssa sopimus myös ensi kaudesta. Sopimusteknisesti purkaminen on haastava, sillä Liigan pelaajasopimuspohjasta ei ainakaan allekirjoittaneen silmiin osu kohtaa, joka mahdollistaisi irtisanomisen ilman korvausta edellä mainitusta syystä.

Täksi kaudeksi TPS:ään palannut Reunanen on tehnyt 45 ottelussa tehot 6+18=24. Mikäli hän löytää vielä joukkueen liigasta, jossa siirtoikkuna on vielä auki, korvaajaa mustavalkonutut eivät pysty enää hankkimaan.