Liigassa viime kaudella pohjamutiin juuttunut Vaasan Sport sai urheilullisen pettymyksen lisäksi karmaisevia uutisia talouspuolelta.
Sport teki taloudellisesti todella heikon tuloksen, sillä organisaatio teki lähes 800 tuhannen euron tappiot.
Organisaation tiedotteen mukaan vuoden 2026 aikana seurassa tehtiin lukuisia taloutta ja toimintaa tukevia toimenpiteitä, joiden avulla tulosta saatiin paremmaksi.
Yhtiökokouksessa Hockey Team Vaasan Sport Oy:lle valittiin uusi halitus.
Hallituksesta pois jäivät Ismo Aukee, Martti Ehnrooth ja Anna-Kaisa Valkama.
Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Juha Päivike, Matti Manner, Mikael Hallbäck, Hans Bertell, Kaj Wiik ja Tuomas Saikkonen. Päivike nimettiin hallituksen puheenjohtajaksi.
– Sportilla on valtava merkitys koko alueelle. Seura yhdistää ihmisiä, yrityksiä ja yhteisöjä yli kunta- ja kielirajojen, ja tätä asemaa haluamme vahvistaa entisestään. Käynnissä oleva Superkausi on meille tärkeä ja tuo paljon mahdollisuuksia koko Sport-yhteisölle, kertaa Päivike seuran tiedotteessa.
Lauri Mikkolan valmentama miehistö on tällä kaudella voittanut kaksi ottelua varsinaisella peliajalla ja yhden rangaistuslaukauskilpailun jälkeen.
Joukkue kohtaa keskiviikkona Kiekko-Espoon kotonaan ja hakee nousua sarjataulukossa ylöspäin.