Vaasan Sport kohautti pestattuaan uudeksi päävalmentajakseen Doug Sheddenin. Hän korvaa kenkää saaneen Juuso Hahlin.
Aiemmin Shedden valmensi Suomessa HIFK:ta 2005-06 sekä Jokereita 2006-08. Ja kaudella 2007-08 Sheddenin toimi myös Suomen maajoukkueen päävalmentajana.
Viime kesänä vaikean sairauden murtamana menehtynyt Pentti Matikainen teki vuonna 2018 tehdyssä haastattelussa 120 tarinaa HIFK:sta-sarjassa mielenkiintoisen paljastuksen syistä, kun Shedden 2006 siirtyi Jokereihin.
Vuonna 2005 Matikainen pestasi HIFK:n päävalmentajaksi NHL:ssä ja Kanadan maajoukkueessa meritoituneen Dave Kingin. Tämä sai kuitenkin Venäjältä paremman sopimuksen.
Kingin tilalle Matikainen pestasi Sheddenin.
– Sheddenin kanssa toimi kaikki erittäin hyvin. Oli mielekästä tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Ajautui kuitenkin umpikujaan se tilanne. Oltaisiin haluttu jatkosopimus, mutta Jokerit meni väliin hyvissä ajoin, Matikainen paljasti myöhemmin.
Matikainen yritti kyllä parhaansa, että Shedden olisi jatkanut. Rahat eivät vain riittäneet.
– Oli helmikuun tauko. Oltiin Shedin kanssa Utsjoella riekkometsällä, missä piti lopullisesti hioa. Mutta hän sanoi tekevänsä sarjan jälkeen. Lopullisesti tiesin, kun laitoin paperin hänen eteen ja sanoin, että kirjoita summa, jolla sä jäät. Ei pystynyt. Oli jo tehnyt sopimuksen Jokereiden kanssa.
Shedden pesti Suomen maajoukkueessa hämmästytti monia. Matikainen väitti, että tämä sai Leijonista pestinsä siksi, koska Jokereilla ei ollut riittävästi rahaa Sheddenin palkkavaatimuksiin. Shedden saatiin Jokereihin Jääkiekkoliiton osin maksamalla tuplapestillä
– Ja sitten tuli tää hyvä veli -systeemi. Kummola, Harkimo. Piti saada maksaja. Jalosen Jukalle oli jo tehty maajoukkueen päävalmentajasopimus. Ilmeisesti kuitin hinta oli kohtuullisen suuri myöskin Jokereille. Saatiin vielä maksajaksi Jääkiekkoliitto sille sopimukselle. IFK taisteli tuulimyllyjä vastaan siinä, väitti Matikainen.
Kalervo Kummola perusteli Sheddenin pestiä aikoinaan sillä, että 2008 MM-kisat pelattiin Kanadassa pienessä kaukalossa, josta Sheddenillä oli tietysti kokemusta. Selitys lytättiin jo tuolloin pelkkänä sanahelinänä.
Leijonat sijoittui Sheddenin komennossa MM-pronssille, vaikka pelasi hyvin epätasaisen turnauksen.