Valmentajansa Maso Lehtosen maanantaina erottanut HPK pelasi keskiviikkona ensimmäisen ottelunsa päävalmentajansa Mikko Mannerin (kuvassa) komennossa.

HPK piristyi Mannerin komennossa tehtyään peräti viisi maalia. Tosin TPS voitti rankkarikisan päätteeksi HPK:n 6-5.

Manner yllättyi joukkueensa maalimäärästä.

– En olisi kyllä uskaltanut veikata, että viisi maalia tehdään, Manner myönsi.

– Enkä kyllä sitäkään, että kolahtaa omiin viisi maalia. Mutta muuten joukkueen suoritus oli odotusten mukainen. Yleensä kun käy tällainen traaginen juttu, että valmentaja vaihtuu, niin pelaajathan vastaa sellaisella armottomalla taistelulla, Manner jatkoi.

Manner myös harmitteli päästettyjen maalien määrää

– Hieno taistelu, mutta valitettavasti myös rapatessa roiskui. Muutamia turhia vastaiskumaaleja päästettiin, mitkä lähtivät TPS:n omalta puolustusalueelta, Manner harmitteli.