Jääkiekon Liiga on teettänyt kyselyn, jossa on selvitelty sarjan seuraamistapoja. Kyselyyn vastasi reilut 3000 suomalaista jääkiekon seuraajaa.
Kyselyssä tuli selväksi, että Liigan otteluihin saavutaan oman suosikkijoukkueen kannattamisen, hyvän tunnelman ja jääkiekon viihdyttävyyden vuoksi. Se ei yllätä. Sen sijaan yllättävää oli, että kaikista tärkeimmäksi asiaksi otteluissa nousi hyvä tuomarityöskentely.
– Yllättävää on, että vastaajat pitivät hyvää tuomarityöskentelyä tärkeimpänä asiana Liigan otteluissa. Keskeinen syy tähän lienee se, että laadukkaan tuomarityöskentelyn myötä ottelut ratkeavat pelaajien suorituksiin, pohtii tutkielman tekijä Eetu Pakarinen Jyväskylän yliopiston tiedotteessa.
Tutkimuksen perusteella yleisimpiä Liigan seuraamistapoja ovat Liiga-aiheisten uutisten sekä sosiaalisen median kanavien seuraaminen, ottelulähetysten katselu ja otteluissa käyminen. Vastaajat käyvät Liigan otteluissa useammin kuin muissa urheilutapahtumissa.
– Kiinnostava havainto oli, että kyselyyn vastanneet naiset ilmoittivat käyvänsä Liigan otteluissa aktiivisemmin kuin miehet. Yli 30 kertaa vuodessa otteluissa käyvien joukkoon kuului suhteellisesti suurempi osuus naisista kuin miehistä, Pakarinen toteaa.
Kyselyyn vastanneista 73 prosenttia oli miehiä. Naisia vastanneista oli 26 prosenttia.
15-30 -vuotiaat ja jääkiekkotaustaiset vastaajat seuraavat Liigaa paikan päällä useammin kuin muut vastaajat. He myös kertoivat katsovansa jääkiekkoa televisiosta enemmän kuin muut.