Helsingin Jokerit möhli kalliisti, mutta välttyi pahimmalta.

Seura sai Jääkiekkoliitolta 5 000 euron sakon, koska ei ilmoittanut omistajamuutoksiaan lisenssikomitealle sääntöjen mukaisesti.

Pahimmillaan rikkomus olisi voinut johtaa jopa Mestis-lisenssin menettämiseen.

Lisenssikomitea katsoo kuitenkin, että Jokerien uuden pääomistajan Heikki Viitikon aiempi lainayhteys SM-liigaseura Jukureihin ei ole ristiriidassa lisenssiehtojen kanssa.

Viitikko nousi Jokerien pääomistajaksi syyskuun lopussa ja on nykyisin myös Veikkaus-areenan pääomistaja.

Viitikon aiemmin Jukureihin liittynyt lainajärjestely ei enää anna hänelle merkittävää vaikutusvaltaa, joten Jokerit voi lisenssiehtojen mukaisesti jatkaa toimintaansa Mestiksessä ilman rajoituksia.