Urheilucastin mukaan Risto Dufva jatkaa valmennustyötä myös ensi kaudella.
Dufva ylennetään JoKP:n apuvalmentajasta päävalmentajaksi. Urheilucastin Esko Seppäsen mukaan palkaksi arvioidaan noin 100 tuhatta euroa.
Kyseessä on Mestiksen suurin valmentajapalkka Tomek Valtosen ja Jokereiden noustessa Liigaan. Iltalehden mukaan Dufva sai viime kaudella Jokereissa 60 tuhatta euroa samasta tehtävästä.
Apuvalmentajana Dufva ei saanut JoKP:n riveissä juuri mitään aikaan. Isoja panostuksia Liiga-nousun eteen tehnyt joukkue valahti runkosarjan lopussa 12 pelin häviöputken siivittämänä kahdeksanneksi, ja joutui taipumaan hyvästä taistelusta huolimatta Jokereille pudotuspelien avauskierroksella.
62-vuotiaalla Dufvalla on vyöllään neljä Mestiksen mestaruutta. Läpimurto valmentajana tapahtui Jukureissa. 2000-luvun taitteessa hän luotsasi mikkeliläiset 2. divisioonasta kahteen peräkkäiseen sarjanousuun ja Mestiksen dynastiaksi.
Dufva eläköityi jo kaksi vuotta sitten, mutta pyörsi päätöksensä jo seuraavana syksynä.