Seattle Krakenin puolustaja Brandon Montour ei saanut kutsua Kanadan 4 Nations Face-Off -miehistöön viime talvena.

Hän kuitenkin ansaitsi paikkansa kevään MM-kisoissa ja antoi vahvoja näyttöjä olympialaisia ajatellen.

– Tavoitteeni oli tehdä parhaani ja tulla huomatuksi, Montour sanoi NHL:n verkkosivuilla.

Montour onnistui tavoitteessaan. Hän keräsi kahdeksassa ottelussa yhdeksän pistettä (2+7) ja jakoi puolustajien pistepörssin kärkisijan. Vakuuttavien esitysten jälkeen hänet kutsuttiin olympialeiritykselle elokuussa.

– Oli hienoa saada kutsu. Mielestäni pelasin hyvin MM-kisoissa, ja tässä vaiheessa ihmiset tietävät jo, mitä tuon joukkueeseen, Montour kertoi.

– Seuraava tavoitteeni on taistella tieni olympiajoukkueeseen ja tämä on ensimmäinen askel sitä kohti.