Rauman Lukko menetti toistamiseen CHL:ssä ensimmäiseen neljään otteluun kahden maalin johtonsa, kun Tomi Lämsän valmentama miehistö taipui Saksassa sunnuntaina Pinguins Bremerhavenille rangaistuslaukauskilpailun jälkeen.
Pinguins nousi kotiyleisönsä edessä viimeisen kolmen minuutin aikana tasoihin ja lopulta rangaistuslaukauskilpailussa 3-2 -voittoon.
Lukko karkasi kolmannen erän seitsemännellä minuutilla Jami Krannilan ylivoimamaalilla 0-2 -johtoon kapteeni Eric Gelinasin onnistuttua toisessa erässä maalinteossa.
Vierailla oli lukuisia paikkoja kolmannessa erässä lyödä sinetti ottelulle, mutta maalintekopaikoissa kävi hieman tuuriakin Pinguinsin maalilla torjuneella Latvian Kristers Gudlevskisilla.
Kolmannen erän lopulla heti Nuutti Viitasalon päättyneen jäähyn jälkeen kotijoukkue iski kavennuksen, kun Lukko ei onnistunut purkamaan kiekkoa pois Daniel Salosen vartioimalta maalilta.
Hetkeä maalin jälkeen Lukon ykkössentteri Mikael Ruohomaa otti keskialueella täysin turhan jäähyn väkivaltaisuudesta, joka maksoi Lukolle voiton. Pinguins pyöritti ylivoimaa ilman maalivahtia ja lopulta tanskalaishyökkääjä Christian Wejse ohjasi tasoituksen.
Lukko on neljän pelatun ottelun jälkeen runkosarjassa seitsemällä pisteellään kahdeksas, kun Tampereen Ilves ja Kuopion KalPa johtavat sarjaa ennen SHL:n Frölundaa sekä Brynäsiä. Lukko kohtaa lokakuussa viidentenä olevan EV Zugin kotonaan ja Pekka Tirkkosen valmentaman GKS Tychyn Puolassa.
16 parasta joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin, jotka käynnistyvät tammikuussa.
CHL:n sunnuntain ottelut
EV Zug vs. Belfast Giants 6-3
Lausanne vs. ERC Ingolstadt 1-3
SC Bern vs. Kometa Brno 5-3
HC Bolzano vs. Mountfield HK 0-4
Pinguins Bremerhaven vs. Lukko 3-2 rl
Eisbären Berlin vs. Grenoble 4-5 rl