Yhdysvallat pääsi juhlimaan sunnuntaina sensaatiomaiseen tyyliin ensimmäistä olympiakultaa sitten Lake Placidin olympialaisten 1980.

Mike Sullivanin valmentama Yhdysvallat kattoi jatkoajalle venyneessä loppuottelussa Kanadan maalein 2-1. Voittomaalista vastasi New Jersey Devilsin ykkössentteri Jack Hughes.

Olympiakullan voitettuaan GM Bill Guerin ja muu Yhdysvaltain urheilujohto säästyivät melkoiselta ryöpytykseltä.

Ennen kisoja Guerin valitsemaa joukkuetta kritisoitiin useista eri syistä. Merkittävimmät olivat Dallas Starsin tähtihyökkääjä Jason Robertsonin ja Montreal Canadiensin kärkihyökkääjä Cole Caufieldin jättäminen kisoista ulos.

Robertson ja Caufield ovat tällä kaudella kuuluneet NHL:n parhaiden yhdysvaltalaisten maalintekijöiden joukkoon, mutta paikkaa kisakoneeseen ei auennut.

26-vuotias Robertson on tällä kaudella iskenyt NHL-kaukaloissa 32 maalia 57 otteluun. Viime kaudella 82 otteluun syntyi vaivaiset 35 maalia. Urallaan hyökkääjä on kertaalleen rikkonut sadan tehopisteen rajan NHL:n runkosarjassa ja se tapahtui kaudella 2022-23.

25-vuotias oikealta laukova Caufield on ollut Canadiensin tärkeimpiä hyökkääjiä Kanadaa edustaneen Nick Suzukin laidalla. Wisconsinin osavaltiosta kotoisin oleva 172-senttinen laitahyökkääjä on iskenyt Robertsonin tavoin 32 maalia, mutta uralta puuttuu sadan tehopisteen kausi.

Kumpikin pelaaja on nähty historian saatossa Yhdysvaltain maajoukkueen riveissä MM-kisoissa. Robertson iski keväällä 2021 kymmeneen otteluun yhdeksän tehopistettä. Caufield takoi kevään 2024 kisoissa kahdeksaan otteluun tehot 4+4.