Venäjä juhlisti torstaina tulevaa voitonpäiväänsä voittamalla jääkiekon harjoitusmaaottelussa Minskissä Valko-Venäjän maalein 3-1.

Harjoitusmaaottelun voitollaan Venäjä sai revanssin tiistain nolosta tappiostaan. Silloin se hävisi Toljattissa pelatussa ottelussa Valko-Venäjälle maalein 7-8. Valko-Venäjä voitti jatkoerässä.

Viime viikolla Venäjä hävisi Valko-Venäjälle Kazakstanissa pelatussa turnauksessa. Kolmesta ottelusta Valko-Venäjä voitti siis kaksi ja Venäjä yhden.

Venäjällä ei ollut mukana parhaita pelaajiaan, jotka ovat parhaillaan KHL:ssä pelaamassa Gagarin Cupin ratkaisuotteluita. Eikä mukana ollut Venäjän NHL-pelaajiakaan. Virallisesti Venäjä pelasi kevään maaotteluitaan alle 25-vuotiaiden maajoukkueella, joka on ollut joukkueen nimenä Ukrainan sodan alkamisesta saakka, vaikka mukana on ollut yli 25-vuotiaita pelaajia.

Venäjän joukkuetta valmentaa Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluva oligarkki Roman Rotenberg. Hänen tuloksensa ovat olleet SKA Pietarin päävalmentajana surkeita, mutta silti hän nauttii yhä Putinin luottamusta. Jääkiekon todellinen etu jää Putinin ajattelussa ilmeisesti sivummalle.

Venäjä on ollut suljettuna kansainvälisestä jääkiekosta vuodesta 2022 saakka. Venäjällä elätellään kuitenkin toiveita, että maa pääsisi mukaan Milanon 2026 olympialaisten jääkiekkoturnauksiin.