Pienikokoisena taitopelaajana tunnettu olympiavoittaja ja maailmanmestari Sakari Manninen näytti Sveitsin liigan ottelussa keskiviikkona pimeää puoltaan.
Geneve-Servetteä edustava Manninen löi Zug-ottelussa erotuomaria poikittaisella selkään. Zugin pelaaja oli lyönyt Mannisen poikittaisella jään pintaan, mistä Mannisella paloivat käämit (video alla).
Tilanne vaikuttaa varsin oudolta. Selityksenä lienee, että Manninen tulistui niin vahvasti poikittaisesta mailasta, ettei havainnut tuomarin olevan kohteensa edessä.
Manninen luonnollisesti ajettiin suihkuun. Erotuomarin koskemattomuuden loukkaaminen on paha teko, joten luvassa lienee lisäsanktioita. Pitkä pelikielto voi olla edessä.
Manninen on voittanut olympiakultaa Pekingissä 2022. MM-kultaa hän on voittanut 2019 sekä 2022.